1800-luvulla oli tietoisuus järjestelmällisen palontorjuntatyön tarpeellisuudesta saavuttanut sen asteen, että Lammin kuntakokous päätti joulukuun 14. päivänä 1884 perustaa ”Vapaaehtoisen Palo Sammutus kunnan”.
1885 toukokuun 3. Päivänä pidetyssä kuntakokouksessa kunta jaettiin seitsemääntoista palopiiriin ja määrättiin niihin sijoitettavien ruiskujen paikat ja hoitajat.
Kyläkohtainen vapaaehtoinen palokuntatoiminta alkoi Kataloisissa 1898. Seuraava vapaapalokunta perustettiin vuonna 1922 Iso-Evolle, vuonna 1927 perustettiin Lieson Järventaan VPK ja vuonna 1933 kirkonkylään ja Poikmetsälle.
Kirkonkylän VPK aloitti toimintansa Lammin VPK:n nimellä, mutta vuosina 1935-36 uuden palolain tultua voimaan yhdistettiin kunnan kaikki vapaapalokunnat yhdeksi yhtenäiseksi Lammin Vapaapalokunnaksi, jonka säännöt vahvistettiin 1936. Aiemmat pienet vapaapalokunnat tulivat toimimaan omina palopiireinään. Sellaiset kylätkin, joissa ei aikaisemmin vapaapalokuntaa ollut, saivat nyt oman palopiirinsä (yhteensä yhdeksän) ja tulivat siten vapaapalokuntatoiminnan piiriin.
Palopiirien toiminta oli vilkasta aina talvisodan alkuun asti. Sotien aikana toiminta niissä kuitenkin hiipui, niin että varsinainen vastuu kunnan palontorjuntatyöstä jäi Kirkonkylän palopiirille. Sotien jälkeen Lammin VPK jatkoi toimintaansa keskeisesti kirkonkylän palopiirin puitteissa.
Lammin ensimmäinen varsinainen paloasema vihittiin käyttöönsä 21.10.1934, eli vain noin vuosi sen jälkeen, kun lammilaiset vapaapalokunnat olivat yhdistyneet yhdeksi yhtenäiseksi, nykyäänkin toimivaksi Lammin Vapaapalokunnaksi. Varsin pian valmistumisensa jälkeen palokunnan uudisrakennus kuitenkin joutui itse tulipalon kohteeksi, kesäkuun 1. päivänä vuonna 1942.
Rakennus saatiin kuitenkin pian uudelleen rakennettua, mutta autojen parantuessa talli kävi kuitenkin niin ahtaaksi useampaan otteeseen, että 50-luvulla ruvettiin puhumaan uuden paloaseman rakentamisesta.
Uuden paloaseman rakentaminen kuitenkin venyi aina 70-luvulle asti jolloin rakentaminen viimein aloitettiin. Lammin kunnanvaltuusto hyväksyi rakennettavan paloaseman huonetilaohjelman joulukuun 18. päivänä vuonna 1970 ja pääpiirustukset vasta kaksi vuotta myöhemmin 21.12.1972.
Syksyllä vuonna 1973 pyydettyjen urakkatarjousten perusteella Lammin kunta päätti rakentaa paloaseman kunnan omana työnä. Asema on edelleenkin palokunnan käytössä.
Historiankirjoja tutki : Marko Tila